Mistä kaikki sai alkunsa?

Monet keksinnöt ja innovaatiot saavat alkunsa siitä, kun joku toteaa, että täytyy olla jokin parempi tapa tehdä tämä! MiiMoven tarina alkoi vuonna 2017, kun fysioterapeutti Jarmo Raukola keskusteli vastaanotolleen tulleen Tero Nevalan kanssa. Jarmo totesi, että hänen on vaikea ymmärtää, miksi niin monet ihmiset, jotka tarvitsevat liikkumiseensa apuvälinettä, joutuvat käyttämään rollaattoria. Rollaattoria työnnetään kumarassa asennossa eteenpäin nojautuen, eikä tällainen ergonomisesti hankala asento voi olla paras mahdollinen ratkaisu.

Tero Nevalalla on 45 vuoden kokemus tuotekehityksestä, ja lähdettyään vastaanotolta hän jakoi Jarmon esiin nostaman ongelman ystävänsä Juha Alitalon kanssa. Juha on teollinen muotoilija ja hän kiinnostui ongelman ratkaisemisesta.

Juha Alitalo, Teollinen muotoilija
Tero Nevala, Projeketikoordinaattori
Jarmo Raukola, OMT fysioterapeutti

Työ alkaa

Jarmo, Tero ja Juha päättivät käydä ongelman kimppuun ja ryhtyivät keräämään tietoa siitä, miten ihmiset käyttävät liikkumisavustimia ja minkälaisia vaihtoehtoja nykyisin on tarjolla. He hankkivat useita markkinoilla olevia rollaattoreja tutkiakseen, oliko ongelma niin paha kuin miltä se vaikutti.

Testit näyttivät, että ongelma on todellinen: perinteiset liikkumisavustimet pakottavat käyttäjän ergonomisesti huonoihin asentoihin, mikä voi johtaa mm. ranteiden rasittumiseen ja selkäkipuihin. Rollaattori, joka on käytettäessä käyttäjän etupuolella, tekee mm. ovien avaamisesta ja hissiin menosta hankalaa. Käyttäjien kanssa käytyjen keskustelujen perusteella selvisi, että käyttäjät eivät pidä rollaattorin käyttämisestä, koska se saa heidät näyttämään ja tuntemaan itsensä vanhemmaksi kuin ovat. 

Kokeilujen ja keskustelujen jälkeen oli selvää, että tarvitaan uudenlainen liikkumisavustin, jonka tulisi täyttää kolme vaatimusta: käyttäjän tulee pystyä kävelemään normaalissa pystyasennossa, käyttäjän tulisi olla laitteen keskellä, ja laitteen tulee tukea käyttäjiä sekä fyysisesti ja henkisesti. 

Ensimmäiset prototyypit

Nykyisten välineiden ja niissä käytettyjen materiaalien tutkimisen jälkeen kehittäjätrio päätti valmistaa ensimmäisen prototyypin Juha Alitalon autotallissa. 

Tässä vaiheessa kyse oli hauskasta ja mielenkiintoisesta projektista. Kokeilimme erilaisia asioita ja halusimme nähdä voisi ideoista tehdä totta”, kertoo Juha Alitalo.

Ensimmäinen itsetehty prototyyppi valmistettiin idean demoamiseksi, ensimmäisiä käytännön testejä varten ja käyttäjäpalautteen saamiseksi. Kun todettiin, että ideat toimivat myös käytännössä, kehittäjät  totesivat, että tälle uudelle designille voisi olla markkinat, ja kehitystyössä siirryttiin seuraavaan vaiheeseen. 

Vuonna 2019 alkoi MiiMove 1.0 -prototyypin designin ja rakenteen suunnittelu.  Tässä vaiheessa ensimmäinen sijoittaja, Klaus Viljamaa, sarjayrittäjä ja startup-neuvonantaja tuli mukaan projektiin. Kun prototyyppi 1.0 valmistui, sitä käytettiin lisätutkimuksiin ja käyttäjätestien kautta hankittiin runsaasti käyttäjäkokemuksia.

Kuvissa näkyvää MiiMoven 1.0-prototyyppiä käytettiin käyttäjäkokemusten keruuseen, ja palautetta käytettiin lopullisen version suunnittelun pohjana. 

Uusi design käyttäjäkokemusten perusteella

Käyttäjätestien jälkeen projektiin tuli mukaan uusi sijoittaja, Mikko Saari, kokenut sarjayrittäjä, joka on osallistunut mm. tuotteen kaupallistamiseen ja MiiMove-konseptin markkinointiin. Samalla tehtiin päätös uuden ja kehittyneemmän version valmistamisesta. Kehitystyöhön ja muotoiluun hankittiin partneriksi Muodonmuutos Inc. 

Uuden version muotoilu poikkeaa selvästi 1.0-prototyypistä. Ulkoasun lisäksi isoja muutoksia tehtiin myös materiaalin suhteen. Uudessa version rungossa käytetään erikoisuunniteltuja ovaalinmuotoisia alumiiniputkia, joita käyttämällä MiiMoven rakenne on saatu erittäin tukevaksi ja turvalliseksi.  

Tähän kiinnitimme suunnittelussa erityishuomiota. Jos sinulla on ongelmia kävelyn tai tasapainon kanssa, on erittäin tärkeää, että voit luottaa laitteeseen kaikissa tilanteissa”, kertoo Jarmo Raukola.

 

Uuden vuosituhannen liikkumisavustin

MiiMoven uusi versio valmistui vuonna 2022. Laitteen rakenne ja ulkoasu on muuttuneet, mutta perusideat ovat samat kuin lähtötilanteessa: 

    • Käyttäjä on keskellä laitetta 
    • Käyttäjä on pystyasennossa ja voi kävellä normaalissa kävelyasennossa
    • Käyttäjä voi liikkua ja kääntyä ahtaissakin tiloissa, pystyy avaamaan ovet helposti ja ulottuu esimerkiksi pöydillä ja kaapeissa oleviin tavaroihin
    • Laite on helpposäätöinen ja sopii erikokoisille käyttäjille

”MiiMoven käytettävyys on aivan eri luokkaa kuin esimerkiksi rollaattoreilla. MiiMove liikkuu kanssasi – sitä ei tarvitse työntää eikä vetää ja se kääntyy, kun sinä käännyt. MiiMove on uuden vuosituhannen liikkumisavustin”, toteaa Tero Nevala.

”Vanhemmalle ihmiselle liikkumisavustimen hankkii usein joku toinen, esimerkiksi heidän aikuinen lapsensa. Jos he haluavat vanhemmalleen parhaan mahdollisen apuvälineen, MiiMove on oikea vaihtoehto sekä fyysisesti että mentaalisesti. Jos käyttäjä on nuori tai työikäinen, MiiMove on varmasti rollaattoria huomattavasti miellyttävämpi vaihtoehto modernin ulkoasun ja pystysuoran kävelyasennon takia. Kukapa meistä haluaisi kulkea kumarassa”, tarkentaa Jarmo Raukola.